sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lumene Bright Now -arvonta

Sain suureksi ilokseni Lumenelta pienen paketin viime viikolla! Paketista löytyi Lumenen uuden Bright Now Vitamin C -sarjan tuotteita. Olen nyt viikon verran näitä tuotteita testaillut, ja on pakko jälleen kirjoittaa muutamia ylistyssanoja. Näistä tuotteista olen saanut juuri sellaista pientä lisäbuustia ihon hehkuun, mitä olen sadepäivien takia kaipaillut.



Myös siskoni kirjoitti näistä tuotteista jokin aika sitten ja kertoi meikkirutiiniensa muuttuneen tuotteiden myötä. En ole itseasiassa edes keskustellut hänen kanssaan vielä asiasta, mutta itselläni kävi sama juttu. Tällä hetkellä en käytä päivisin iholla muuta kuin sarjan heleyttävää BB -tehoseerumia ja heleyttävää BB -päivävoidetta. Tuo tehoseerumi tekee iholle aikalailla saman efektin kuin Estee Lauderin Idealist, josta kerroin täällä. Loistava panosta/pihistä tuotevertaus näiden kahden välillä. 



Lumenella oli myös kivasti bongattu, että minulta uupuu hyvä silmänympärysvoide. Paketissa tuli mukana heleyttävä silmänympärysvoide ja silmänympärysseerumi. Näistä kahdesta lemppariksi on muodostunut tuo Bright Now Vitamin C Eye Roll-On. Seerumi jotenkin imeytyy mielestäni voidetta tehokkaammin silmänympärysiholle ja laskee myös aamulla ihanasti silmien turvotusta.



Ehdotin tämän postauksen myötä Lumenelle pientä yhteistyöarvontaa. Eli nyt kaikkien Blond Rivets facebook-sivuista tykänneiden kesken arvotaan samanlainen Lumenen Bright Now Vitamin C -tuotepaketti!

Paketti sisältää:

Bright Now Vitamin C Day cream -päivävoiteen
Bright Now Vitamin C Heleyttävän BB-voiteen
Bright Now Vitamin C Heleyttävän BB-tehoseerumin
Bright Now Vitamin C Eye Cream heleyttävän silmänympärysvoiteen
Bright Now Vitamin C Eye Roll-On silmänympärysseerumin

Osallistumisaikaa on ensi viikon perjantaihin 27.9 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan ja ilmoitan siitä suoraan voittajan inbox -lokeroon facebookissa.

Tykkää Blond Rivets Facebook-sivusta tästä ja osallistu arvontaan.

Toivottavasti sinäkin pääset nauttimaan näistä uutuuksista!

48 kommenttia:

  1. Muistan kuulleeni ystävältäni, ettei couperosa-ihoisen pitäisi käyttää c-vitamiinia sisältäviä tuotteita. En tiedä pitääkö tämä paikkansa ja jos pitää, niin miksi. Mietin siis näiden tuotteiden soveltuvuutta couperosa-iholle. Eikös sinullakin sellainen ole? Kärsin itse kyseisestä vaivasta myös, enkä tiedä kokeilisinko näitä Lumenen tuotteita vai en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa C-vitamiini on juuri avuksi couperosa-iholle! C-vitamiini vahvistaa hiussuonten seinämiä ja parantaa mikroverenkiertoa, mikä ehkäisee couperosaa. C-vitamiini myös ehkäisee muita pigmenttimuutoksia ja väriläiskiä.

      Sopii siis itselleni juurikin hyvin!

      Poista
    2. Roll-on silmänympärysvoiteissa on se huono, että jos sulle tulee silmätulehdus, joudut heittämään pois sen roll on silmänympärysvoiteen ja ripsari ja se suoraansanottuna v*tuttaa, jos kyseessä oli hieman arvokkaammat tuotteet... :(

      Poista
  2. Entä kun ei ole Facebookia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti sitten tämä arvonta ei ole mahdollinen. Toteutan varmasti pian muitakin arvontoja!

      Poista
  3. Tykkäsin facebookissa ja osallistun arvontaan (:

    VastaaPoista
  4. TYKKÄÄN!!:)olispa ihastuttava combo ihon heleyttämiseksi ja kuntoon saamiseksi kesän jälkeen, mulla ainakin kuiva ja jotenkin veltto iho..ihania uutuuksia!

    sandi.osterlund@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Käythän vielä tykkäämässä facebook-sivusta niin oelt varmasti mukana arvonnassa :)

      Poista
  5. Osallistun arvontaan! Kyllä tulisi tarpeeseen!

    VastaaPoista
  6. Äääääh miksi Facebook arvonta....

    VastaaPoista
  7. Tykkään ja osallistun arvontaan
    lintu6(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. tykkäsin facebookissa ja osallistun arvontaan :)

    henriikkalatvakoski@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ah, pelkästään näiden tuotteiden katsomisesta tulee parempi olo on niin pirteän värisiä ja tyylikkäitä, varsinkin sinun ''lavastuksesi'' kanssa. Todella hienoja kuvia taas. Toivottavasti onni suosii, jos ei niin ehkä pitää itse mennä kauppojen hyllyiltä etsimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Otin tuotteista kuvia ja tietty kotioloissa kuvat eivät vaan saaneet kunnolla eloa niin kävin hedelmäkorilla hakemassa lavasteita :D Arpaonnea!!

      Poista
  10. Tykätty on ja osallistun arvontaan ! :)

    noora.pietarila@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Tykätty on ja osallistun arvontaan ! :)

    noora.pietarila@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. olen tykännyt. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  13. mukaan arvontaan. mariestrange(a)hotmail.com tykkääjänä myös sivuillasi.

    VastaaPoista
  14. Tykätty
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Näitä tuotteita kannattaa kyllä kokeilla.
    Luin niistä joku aika sitten avatvn sivuilla ja päätin ostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Itse ainakin kovin tyytyväinen tyttö täällä :)

      Poista
  16. tykätty! ja osallistun! :)

    nina.ketonen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tykätty on ja mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  18. tykätty, mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  19. Tykätty ja nyt vain odottelemaan tätä ihanuutta.
    Aurinkoista syksyä.
    leila.nahkola@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Tykättt ja osallistun arvontaan :)

    Nadjavanninen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Ihania tuotteita, juuri sitä mitä ihoni tällä hetkellä kaipaa!
    Tyttisippola@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tykätty, ja osallistun arvontaan.
    kaisa82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Tykätty! Ja osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  24. Tykätty! Ja osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  25. Tykätty on jo aikaisemmin, mukana arvonnassa ;)

    -H

    VastaaPoista
  26. I like! No... I LOVE!
    -Anu

    VastaaPoista
  27. Tykätty ja osallistun arvontaan! :)

    VastaaPoista
  28. tykätty, arvonnassa! :)
    -Heidi

    VastaaPoista
  29. Tykätty ja arvonnassa mukana :)

    Jenni

    VastaaPoista
  30. Tykätty ja mukana arvonnassa :) Minna L

    VastaaPoista
  31. Tykätty :)!

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Tykätty! :)
    Toivottavasti onni suosii, näille olisi tarvetta..!

    VastaaPoista
  33. Osallistun arvontaan ja Facebookissa tykätty :)

    VastaaPoista