tiistai 24. syyskuuta 2013

Kuka Muu Muka?

Lauantaina kävi oikein super bonari, kun Julia pyysi minua lähtemään extemporee Cheekin loppuunmyydylle keikalla Helsingin Jäähalliin. Tapahtumaa oli haipattu ja hehkutettu paljon ja ei muuten turhaan! Ei tämän tasoista keikkaa vaan ole nähty aikaisemmin Suomessa kotimaiselta artistilta. On aivan käsittämätöntä, että jätkä myi jäähallin konsertin loppuun 20 minuutissa.. kaksi kertaa!

Olen ollut Suomi-hiphopin kannattaja jo teinistä saakka ja oli kyllä upeata olla läsnä iltana, jolloin koko homma vietiin seuraavalle levelille. Pitkä matka on tultu pienistä 50 hengen klubikeikoista, jolloin räppikeikkoja vedettiin bissepalkalla. Ei muuta kuin iso hatunnosto Jarelle ja koko Cheek -tiimille upeasta meriitistä. Inspiroiva esimerkki siitä, että mitä vaan voi tapahtua, kun uskoo itseensä ja paiskii joka päivä töitä unelmiensa eteen. 






Lavalla Jaren kanssa nähtiin mm. Jari Sillanpää, Kaija Koo, Jonne Aaron, Taikapeili, Jonna, Diandra, Elastinen, Jukka Poika ja Redrama. Aikamoista artistitykitystä siis koko illan ajan! Yksi vieraileva artisti iski erityisesti omaan sydämeen, Yasmine Yamajako. Nainen on parhaiten tunnettu lauluosuudestaan Jaren Syypää Sun Hymyyn -biisissä. Livenä nainen oli kerrassaan upea! Olen satavarma, että tästä lahjakkaasta daamista kuullaan vielä paljon paljon lisää. Itse oikein pysähdyin, kun hän astui lavalle. 

Olitko sinä paikanpäällä lauantaina tai sunnuntaina? Jos olit, niin mikä oli mielestäsi keikan huippukohta? 

15 kommenttia:

  1. Oikeet räppärit ei vedä halleissa vaan klubeilla. Aikamoista rahastamisen makuu noissa hallikonserteis. Meni maku Cheekistä kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika putkikatseinen näkemys mielestäni :)

      Poista
  2. Olun lauantaina! Parasta oli kun tunnisti biisit jo ekoilla sekunneilla ja pysty joraamaan niiden tahtiin permannolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Oli kyllä varsinaista hittitykitystä! Lauloin koko ajan mukana. Tai siis.. "räppäsin" :D

      Poista
  3. Tällä kertaa jäi väliin, mutta toivottavasti Cheek joskus uusii tempauksensa. Olen kuullut niin paljon ylistäviä sanoja keikasta, että ihan harmittaa kun en ollut mukana. Kiva, että välitit keikkafiilikset myös tänne blogiin!

    VastaaPoista
  4. http://www.youtube.com/watch?v=L91gqJRJRCw huippu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AH! Upea Yasmine! Girl´s got serious talent.

      Poista
  5. Hei! Voitko kertoa miten saat noin makeen ja super tiukan ponnarin. Sopiii täydellisesti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sileän ponnarin salaisuus on itselläni vastapestyt raudalla suoristetut hiukset! Pikkasen lisään aina lakkaa tyveen, jottei hiukset olisi niin liukkaat ja ponnarin vetäminen tiukalle onnistuisi hyvin. Sitten vaan paljon lakkaa päähän, mutta itse ponnariosuuden jätän ilman lakkaa, jotta se pysyisi mahdollisimman ilmavana!

      Poista
  6. Moikka,
    Hienoja kuvia konsertista. Tutustuin vasta hiljattain blogiisi ja täällä on ilo käydä. Kuvat, staiaukset ja ulkoasu ovat niin mietittyjä ja huoliteltuja. Kommentoisin vielä tuohon aiemmassa postauksessasi esittämääsi huolenaiheeseen valon vähenemisestä kuvauksissa talvella: Juu, kyllähän niin käykin, mutta jos sinulla on aikaa ja mahdollisuus kuvata myös keskellä päivää, on Helsingissä myös kaikkein pimeimpinä kuukausina valoa ulkokuvauksiinkin. Valoisa aika on vain lyhyt, lyhyimmillään pari tuntia. Järkkäilin itse vuosia mainoskuvauksia ja tämä aihe oli aina pinnalla, mutta ei pimeä kausi tosiaan tarkoita sitä, että luonnonvalosta pitäisi kokonaan luopua. Onnea jatkossakin kauniille blogillesi. P.S. Aloitin itsekin blogin samoihin aikoihin mm. vähähiilarisesta ruokaa: http://favouriteinspirations.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon kommentistasi! Itsekkin olen yrittänyt suunnata ajatuksia siihen suuntaan, että kyllä se elämä jatkuu normaalisti talvellakin ;) Ei tässä mihinkään koloon olla tippumassa puoleksi vuodeksi! Kiva kannustus sinulta, kiitos.

      Poista
  7. Heippa! Keikka on kuulemma ollut mainio! Harmittaa, etten itse päässyt paikalle, mutta eiköhän Jare keikkaile tiuhasti, että jossain välissä pääsee katsomaan. Sun blogistasi on noussut ihan mun lemppari. Kuvasi ovat todella laadukkaita ja näkee, että olet nähnyt vaivaa! Lisäksi kirjoituksestasi huokuu kunnioitus lukijoita kohtaan ja aito kiinnostus bloggaamiseen! Ihanaa, että pidät blogia. Mukavaa syksyä sinulle!

    Terkuin, Heidi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti Heidi. Tälläisten palautteiden ansioista saa aina roimasti lisäbuustia postausten tekemiseen, kun huomaa että vaivannäkö huomataan <3

      Mukavaa syksyä sinnekkin!

      Poista
  8. Oon taas vähän myöhässä näiden kommenttien kanssa.. :D Mutta olin paikalla su ja oli kyllä niiiin upee keikka, ihan kylmät väreet tuli välillä, onneksi menin sinne! Ja tosiaan ei oo kyllä tällaista ennen nähty suomalaisten artistien kohdalla, ihan mahtavaa!

    VastaaPoista