tiistai 3. syyskuuta 2013

Me & Sports


Ai vitsi kun lisäsin näitä kuvia koneelle ajattelin, että jep nyt mä oon se mimmi, kuka pysähtyy lenkkipolulla ottamaan blogikuvia venyttelemisestä :D En uskonut, että ihan näin nopeasti olisi tähän pisteeseen päästy. Paljon on kuitenkin tullut kysymyksiä siitä, miten paljon ja miten minä liikun. Kuvat tuovat kuitenkin aina postaukset mielestäni eloon, niin mikäs sen parempaa, kuin kuvata luonnossa fiiliskuvia vielä kun on siihen mahdollisuus.



En ole koskaan nuoruudessa ollut mikään urheiluintoilija. Kaikkea tuli varmasti harrastettua luisteluista balettiin ja tanssiin, mutta en koskaan syttynyt tulisesti mistään. Teinivuosina dumasin koko touhun ja hyvä jos äitini sai edes potkittua minut ulos kävelylle vanhan koiramme kanssa. Vasta nyt aikuisiällä on into syttynyt ja liikkumisesta on tullut osa arkea.



Liikkuminen on niin yksilöllistä ja mielestäni kaikkien tulee itse hakea se oma tasapaino. Ehkä kaikista tärkeintä on tehdä juuri sitä mistä tykkää, eikä esimerkiksi verenmaku suussa istua spinning-tunnilla tai heilutella nolostuneena käsiä aerobicissä.

Itse löysin oman intoni ihan perinteisestä kuntosali-treenaamisesta. Hyvä ystäväni ja fitnessohjaaja Johanna Muhonen tuli apuuni kun voimat eivät enään riittäneet koulun ja töiden keskellä. Olin yksinkertaisesti koko ajan niin puhki, että kaikki vapaa-aika meni sohvalla koomassa. Johanna ehdotti minulle yksinkertaista saliohjelmaa, joka kasvattaa lihasmassaa ja näin tuo lisää energiaa kehoon. 

Päätin sitoutua ohjelmaan Johannan neuvoilla ja ilokseni huomasin ekaksi sen, että kotiin tultuani ensimmäinen reaktio ei ollut romahtaa sohvalle, vaan oli oikeasti vielä energiaa tehdä jotain, jotain mitä minä haluan. Se oli ihanaa.



Nyt salitreenamisen myötä, myös lenkkeilystä on tullut osa kuntoilua, kun on oikeasti sitä energiaa. Pääsääntöisesti teen siis 2-3 saliohjelmaa viikossa ja siihen päälle 1-2 kävely/juoksulenkkiä. Tämä ei kyllä todellakaan ole toteutunut tässä heinä-elokuun aikana. Kesän riennot ovat imeneet kaiken ihanan energian pois ja nyt se sohva on ollut taas todella kovassa kulutuksessa. Ryhtiliikkeitä tehdään heti kun tästä flunssasta päästään kunnolla eroon. Huomaan, että kuntoiluinnostukseni on mennyt siihen pisteeseen, että sohvalla makaaminen alkaa nopeasti jopa ahdistamaan.



Toinen vinkki kuntoiluinnostuksen ylläpitämiseen on salikaveri. Itsellä on kuitenkin aina se piru olkapäällä, kuka kuiskaa "Mene lepäämään.. Tee itsellesi voileipä.. Laita Moderni perhe päälle". Siksi on hyvä, että salikaverina on enkeli, kuka huutaa "Ylös sieltä!". Oma salikaverini on onnekseni paras ystäväni, kuka on myös kovantason fitnessintoilija. Hänen kanssaan tulee treenattua todella paljon. Netta on vähän kuin oma henkilökohtainen PT:ni, antaa uusia vinkkejä ja katsoo, että liikkeet tehdään oikein ja tehokkaasti. Kuvia mun ja Netan salisessioista varmaan tulossa myös piakkoin. Hyvän treenin lisäksi esimerkiksi kävelylenkit kaverin kanssa on loistavaa henkistä terapiaa fyysisen puolen lisäksi. Niiden jälkeen on aina vaan paljon helpompi hengittää. 

Toivottavasti joku saa tästä inspistä hakea urheilun kautta sitä lisäenergiaa arkeen. xxx

Photos by: Netta Suikkanen 

14 kommenttia:

  1. Miten hoidat venyttelyn, tms. liikkuvuuden? Kuvan perusteella notkeutta löytyy ja salitreeni ja lenkkeilyhän usein jäykistää.. Millä metodeilla saisin jalan nousemaan noin täälläkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin tässä postauksessa mainita lempitalviharrastuksestani, bikramjoogasta (hotjooga). Se jää kesällä usein melkein kokonaan pois, mutta ylläripylläri ilmojen viilentyessä sinne lämpimään joogasaliin on niin ihana vetäytyä! Bikramjooga tuo juuri loistavaa tasapainoa saliharjoitteluun, koska avaa paikkoja erinomaisesti :)

      Poista
  2. Minäkin olen huomannut, että salitreenistä todella saa energiaa. Siihen meni hetki aikaa, että tottui uuteen päivärytmiin(käyn melkein jokapäivä salilla), mutta kun sain totutettua itseni siihen, tajusin että menen mieluummin kuntoilemaan kuin karkkipussin viereen sohvalle :)

    VastaaPoista
  3. Välillä tekee myös ihan hyvää antaa itselleen armoa ja ottaa se karkkipussi kainaloon sohvalle (omasta mielestäni), varsinkin jos liikkuu säännöllisesti ja muuten syö terveellisesti. Kunhan 3-4 kertaa viidestä tekee sen päätöksen lähteä mieluummin liikkumaan ;)

    VastaaPoista
  4. Moikka!

    Itselläni on kanssa ollut sama tilanne kuin sinulla. Kaamea flunssa katkaisi treeniputken ja sen perään heti kesäloma. Lomalla tuli tietenkin sytötyä huonoa ruokaa ja juotua viiniä vähän enemmän. Nyt päätin olla tipattomalla 4kk (jouluun) ja kuntosalitreeni ja lenkkeily alkoi taas tehokkaasti heti kun syyskuu pyörähti käyntiin. Nyt myös ruokavalio kunnossa?
    Minkälaista ruokavaliota sinä noudatat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosin aina täysjyvätuotteita ja en oikeastaan syö ikinä mitään valmisruokia. Kunhan on puhtaat ja tuoreet raaka-aineet niin ei mielestäni voi mennä pahasti pieleen ;)

      Poista
  5. Olet todella sporttisen näköinen :D, upea notkea kroppa! jalka nousee todella hienosti! Voisin kuvitella sinut taitoluistelijaksi, kuten kaimasi :D

    VastaaPoista
  6. Minulla liikunta menee aina tosi ailahtelevasti. Olen koko ikäni harrastanut jotain ja monet vuodet aktiivisesti yleisurheilua tuli treenattua 7-10 kertaa viikossa. Sen pois jäätyä on välillä vaikea löytää motivaatiota lähteä, mutta yleensä se alkaa taas syksyn tullen ja uudelleen tammikuussa uudenvuoden jälkeen jos on päässyt repsahtamaan. Nyt odotan innolla Lontooseen kotiinpaluuta, kun pääsen taas tutulle salille tekemään salitreeniä, mutta myös osallistumaan joogaan ja pilatekseen, jotka löysin pari vuotta sitten Lontooseen muutettuani. Aamulenkit kuuluvat myös olennaisena osana hyvää arkea, koska niistä saa aina niin paljon energiaa alkavaan päivään. Lontoossa yliopistojen aikaisin luento on meillä kymmeneltä, joten siinä ei ole edes mitään tekosyytä olla käymättä aamulenkillä.. :) Ihania kuvia otitte taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen maailmankaikkeuden huonoin aamuihminen, joten nuo aamulenkit ei onnistuisi edes klo 12 "aamuilla" :D Hatunnosto kaikille aamuvirkuille!

      Poista
  7. Netalle terkkuja!
    T. Netan serkkutyttö:D

    VastaaPoista
  8. Ihanan raikkaat kuvat ja kiva blogi!
    Yksi pikku juttu tekisi siitä vielä luettavamman, edes inauksen parempi suomenkieli, joka sulla sakkaa monessa kohtaa. Pahasti särähtää noi promonomit: Kuka teki ? (kysymyssana) Netta, joka ... (relatiivipronomi) ihan vain siksi, että aika mones kerta kun nuo menevät tässä blogissa sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pronomini. Se on PRONOMINI.
      Ihan vain siksi että kielipoliisin olettaisi osaavan
      "inauksen" parempaa suomenkieltä.

      Poista
  9. Toivoisin, että omaan korvaani ja silmääni särähtäisivät tälläiset virheet, mutta ei. :/ Varmaan menevät myös tulevaisuudessa sekaisin!

    VastaaPoista