maanantai 7. lokakuuta 2013

Date Night - Gaijin

Lauantaina oli vuorossa parisuhteen huoltoa treffi-illan merkeissä. Kotona sitä helposti jumittaa aina yhdessä sohvalla arkirutiinien jälkeen, niin välillä tekee hyvää mennä tekemään jotain yhdessä kodin ulkopuolelle. Parasta treffi-illoissa on päästä oikeasti keskustelemaan ja nauttimaan toisen yksinoikeutetusta seurasta. Ei telkkaria, ei kännyköitä, ei läppäriä, ihan vaan me kaksi. 



Päätimme illallistaa Gaijin - ravintolassa. Gaijin tarjoaa Pohjois-Aasialaisia makuelämyksiä modernilla twistillä. Itse olin muutaman kerran ravintolassa ruokaillut, mutta poikaystävälleni tämä oli ensimmäinen kerta. Hän on erittäin kova aasialaisen ruoan ystävä, joten ajattelin ettei valinta voi mennä pieleen. Oikeassa olin, koko menu oli oikein onnistunut. 

Jos joskus päädyt ruokailemaan kyseisessä ravintolassa, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan myös Gaijinin coctaileja. Baarin takana työskentelee Helsingin parhaimmistoa. Kuvassa makuhermot räjäyttävä Herushinki - Hendrick's Giniä, kurkkumehua, limemehua, inkivääriä ja minttua. Kylkeen alkupalaksi vielä talon vihersimpukat yuzu-dressingillä ja merileväkaviaarilla, ja makuelämys on taattu. 

  Seuraavaksi menulla oli vuorossa talon kestosuosikki Pork Bun - Possunkylkeä, kimchimajoneesia, pikkelöityä kurkkua ja pehmeää leipää
Crispy Softshell Tempura - Rapeaksi paistettua pehmeäkuorista taskurapua, omenaa, inkivääriä, lentokalanmätiä ja inkivääridashi-dressing 



Baby Back Pork Ribs - Possun ribsejä, soija-mirin karamellia ja togarashia 



Jälkiruoaksi 

Carrots & Yuzu - valkosuklaacrémeä, yuzu-porkkanasorbettia ja marinoitua porkkanaa 
sekä 
Green Tea & White Xoco - vihreällä teellä maustettua valkosuklaamoussea, Granny Smith omenaa ja szechuan pippuri marenkia  



Näin ravintola-alan ammattilaisena on tämänkaltaisissa paikoissa ilo illallistaa. Palvelu toimii mutkattomasti, viinilistat ovat mielettömiä, ruoka on makuelämyksiä täynnä ja yleisesti dynamiikka vaan toimii. Annan illalle arvosanan 10-. Miinus tulee annosten välisestä ajasta. Ruoka tulee todella nopeasti pöytään ja siksi ravintolaan syntyy helposti hätäinen tunnelma. Oma varauksemme oli onneksi ravintolan lounge-alueella ja siksi siihen ei ollut kovaa tyrkyä. Pitkitimme ruokailua vielä rauhassa jälkkärijuomien Umeshujen kera. Meillä ei ollut kiire minnekkään, vaikka leffaliputkin oli varattu. Tarkoitus oli mennä vielä Tennispalatsiin katsomaan komedia Meet the Millers, mutta dinnerin jälkeen oli kuitenkin niin ihanan rento ja raukea olo, että kävelimme vain hetken aikaa kaupungilla ja menimme suoraan kotiin. Ihana lauantai.

20 kommenttia:

  1. Mitä teet työkses?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ravintola- ja tapahtuma-alan ammattilainen :)

      Poista
    2. Haha kuka sanoo noin itsestään/ammatistaan :D

      Poista
    3. Kyseessä olevasta alasta itselleen ammatin luonut henkilö :)

      Poista
  2. Suosittelen kyllä katsastamaan ton We're the Millers-leffan :) Se on ihan huippu!

    Emmi L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aivan We are the Millers eikä Meet the Millers :D Joo haluan kyllä ehdottomasti nähdä. Tosi monet kehunu hauskaksi!

      Poista
  3. Hienoja kuvia, melkein tuntui tuoksut nenässä :). Parisuhdehuoltoillat ovat hyviä :). Koska saadaan nähdä asukuva? Hiukset ainakin upeasti niinkuin tavallisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asukuvat tulevat myös piakkoin :) Todella rennolla tyylillä mentiin! Olen ajatellut toteuttaa tuon kiharapostauksen myös piakkoin, mutta tarvitsen vaan hieman kuvausapua, jotta tutoriaali on mahdollisimman selkeä.

      Poista
  4. miten tuollaisista lähtee nälkä?

    VastaaPoista
  5. Me olimme ainakin ihan täynnä! Possu ei mikään kevyin raaka-aine :)

    VastaaPoista
  6. Jos joku kysyy, miten noista voi lähteä nälkä, ei selvästi ole syöyt Gaijinissa. Sieltä lähinnä vyöryy ulos :-) Osa annoksista on pieniä, mutta viisi ruokalajia täyttää kenen tahansa vatsan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en pystynyt syömään enään mitään koko loppuiltana, olin aivan ähkyssä! Nuo jälkkäritkin näyttää pieniltä, mutta oli varsin tuhtia tavaraa :)

      Poista
  7. Ihanan tunnelmaisia kuvia! :) ja anteeksi, en jaksaisi viilata pilkkua, mutta viilaan kuitenkin: pohjoisaasialainen kirjoitetaan kuten edellä, ei Pohjois-Aasialainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa viilata pilkkua! Blogin pitäminen on paras kielikylpy koskaan :D Opin enemmän kuin yhdelläkään äikäntunnilla.

      Poista
  8. Kuulostaa täydelliseltä treffi illalta ♥ - Tia

    VastaaPoista
  9. Siis nyt on pakko Kira kysyä, että kuvasitko sun Nikonilla nämä kuvat ja jos, niin oliko sulla salama mukana (tai ehkä siinä on sisäänrakennettu)...? Mä en ikinä onnistu saamaan hämärässä noin mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  10. Jep Nikonilla! Olin itsekkin yllättynyt kuvien onnistumisesta, mutta edukseni toimi Gaijinin lounge-alueen isot ikkunat, josta sain kuviin todella kivasti valoa. Kuvat näyttävät pimeässä otetuilta, koska tummensin kuvien reunoja, jotta annokset tulisivat enemmän esille :) Mukana ei ollut siis erillistä salamaa, joka minulta kyllä löytyy ja tulee olemaan kohta paljonkin käytössä talven myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vastauksesta, kiva tietaa. Mullakin on salama, mutta se on niin hitsin iso kannettavaksi mukana jo ennestaan ison kameran kanssa.

      Poista
  11. Käytiin juuri viikko sitten perjantaina poikaystäväni kanssa tuolla syömässä syntymäpäiväni kunniaksi. Pakko sanoa, että ruoka oli todella hyvää ja itselleni oli ainakin elämyksellinen kokemus. Söimme Gaijinin maistelumenut, joiden lisäksi meillä oli myös ruokiin sopivat viinit. Olin todella tyytyväinen, ainut miinus oli omalla kohdallanikin tuo mainitsemasi nopea tahti. Tuntui, että vasta oli ehtinyt aloittaa annoksen kun jo tuotiin uutta pöytään.

    VastaaPoista