keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Akvaariorakkautta

Jouduitteko lukemaan ylä-asteen äidinkielentunneilla Anna-Leena Härkösen kirjoittaman romaanin Akvaariorakkautta? Minä ainakin luin. Muistan olleeni siitä kovin hämmentynyt, mutta silti jostain syystä se taisi olla ainoa kirja, joka tuli luettua ylä-asteella kannesta kanteen. Tämä kirja tuli mieleeni tämän graffiti-seinän nähtyäni. Varmaan nuo kalat ja rakkauden punainen väri, mutta silti outoa! Tuossa kolmannessa kuvassa näytänkin itseasiassa ihan kalalta.







Alan vihdoin löytämään oman feng shuini arjen ja työn tasapainottelun välillä. Salimörkökin tuli kohdattua ja hengissä selvittiin! En ole myöskään pitkään aikaan panostanut kodin sisustukseen, mutta nyt siihen on iskenyt pieni vimma. Varmaan tälläistä pesänrakentamisviettiä talvea varten, koska kesällä en miettinyt näitä asioita ollenkaan. Seuraavaksi blogissa sneak peek -kuvia kodistani ja sen sisustuselementeistä. Samalla ajattelin vähän avata ajatuksiani siitä, mitä kaikkea haluaisin sisustuksessa myöskin muuttaa.

30 kommenttia:

  1. Itsekin jouduin tuon Härkösen kirjan lukemaan ja todellakin oli ainut kirja, minkä luin kokonaan koulussa :) Jotenkin se vain vei mukanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Muistan siitä olleen ainakin kovasti puhetta välitunneilla :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tämä megaihanuus on mulla lainassa äidiltä enään hetken :)

      Poista
  3. En joutunut lukemaan, vaan sain lukea sen. Hyvä kirjahan tuo! Yläasteella luettiin paljon muutakin mukavaa ja hyödyllistä, jota on ehkä oppinut arvostamaan enemmän vasta aikuisiällä :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana tuo Celinen mini luggage! Olisi kiva saada siitä erillinen postaus, ja ehkä muistakin laukuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on Célinen nano luggage, ei mini...

      Poista
    2. Feikki Céline nano luggage...

      Poista
    3. Tämä megaihanuus on vaan lainassa, mutta voisin tehdä siitä sellaisen MITEN SAAN OMANI -postauksen :D

      Poista
  5. Mahtava laukku ja hieno tausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mieletön. Kiitos tykkään myös itse taustasta ihan tosi paljon. Niin erilainen, mitä on tottunut näkemään!

      Poista
  6. Oh! Tykkään, tykkään, tykkään. Kaloista, susta ja asusta, mutta en siitä, että me ei todellakaan saatu ylä-asteella Steinerissä lukea mitään tuollaista! Ei, me luettiin intiaani Hiewathan seikkailuista, kuusenhavuista ja punaisesta aurinkokivestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah!! Mä niin nään sut pyörittelemässä silmiä Hiewathan seikkailujen myötä :D

      Poista
    2. hitto, pakko kommentoida Julialle, että mä meen sit astetta pidemmälle ja pidän lapseni kotiopetuksessa (ei ehkä laillista suomessa, mutta hauska ajatusleikki). Lukemistoksi Krishnamurtia, nuoren Buddhan opetuksia ja vaatimus, että viimeistään kuudennella luokalla pitää olla kehitettynä oma filosofinen suuntaus. Kouluruokana pelkästään raw-vegaani annoksia. Nelosella kolmen kuukauden luokkaretki avustustyöläiseksi Kongoon.

      Toki otan sitten tänne luokalleni vastaan ilmoittautumisia muiltakin potentiaalisilta oppilailta ;)

      Poista
  7. Tuo laukku...IHANA!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on to die for! Siksi pöllinkin sen lainaan ;)

      Poista
  8. Upeat kuvat taas! Kivasti yhdistetty toi seinäkuvio, pipo ja upea laukku, kiva combo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sisko vinkkas seinästä, joten päätin yhdistellä asuun punasia elementtejä! Kivasti toimi kuvissa munkin mielestä :)

      Poista
  9. wow, tää blogin ulkoasu on jotain aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  10. Oletko sisustus ihminen? Olisi mukava lukea sun kodista sisustuspostauksia ja mahdollisesti nähdä kuvia sun kodista :) Mutta ymmärrän toki jos et halua. Mukavaa loppuviikkoa :)

    -Eea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuli sisutuspostaus ulos ;) Kivaa loppuviikkoa sinnekkin!

      Poista
  11. Hei jee, kiva jos tulossa on sisustusjuttuja :)

    VastaaPoista
  12. AAh, tuo laukku - ihan mieletön! Ja miten upeasti ylihintainen designerlaukku sulautuu asuisi muihin "ketjuliike-kledjuihin". Ihailen suuresti tuota taitavaa tyylisilmääsi ja yhdistelemiskykyäsi! Blogisi on ihana <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos paljon! Vaikka laukku ei oma olekkaan, niin tykkään juuri merkkikamojen tuomasta kontrastista tyyliini! Toki omasta takaa on muutamat jalokivet hankittu, jotka menevät aina ihan kaiken kanssa. Niihin onkin hyvä panostaa :)

    VastaaPoista