lauantai 24. elokuuta 2013

Skiffer With The XX

Kuuntele The XX - Intro

Tällä viikolla on tapahtunut niin paljon kaikkea ja jotenkin tuntuukin siltä, että vielä pitää mennä, kun on sitä kesää jäljellä. Myös tästä syystä en valitettavasti ole ehtinyt kuvata Minä & Urheilu ja Minä & Hyvinvointi postauksien kuvia. Olen töiden lisäksi vain istunut ystävien kanssa iltaa ja nautiskellut elämästä vielä vähän toisella tavalla. Kohta se syysarki kuitenkin iskee. Ensi viikolla pitäisi itseasiassa nähdä henkilökohtainen salipiiskurini, niin saisi taas otteen siitäkin hommasta. 


Viime tiistaina oli ystäväni syntymäpäivät ja lähdimme tyttöporukan voimin illallistamaan. Halusimme syödä jossain ulkona ja päätimme ponkaista Skifferin terassille. Skiffer sijaitsee aivan Eiranrannan edessä vain minuutin lauttamatkan päässä laiturilta. Skifferista saa liuskoja (pizzoja) ja viiniä. Sehän toimi meille oikein mainiosti.










Illan hämärtyessä myös pilvet väistyvät aurongon tieltä ja saimme nauttia aivan mielettömästä auringonlaskusta. Kirsikkana kakun päällä, Skifferin terassin kajareista alkoi soimaan The XX:in Intro -biisi levyltä XX. Tällä biisillä on minulle oma erikoinen tarinansa, mutta ehkä siitä lisää joku toinen päivä..




Kiitos tytöt. Olipa ihana ilta.

19 kommenttia:

  1. Kerrotko vielä mistä tuo sun hupullinen neuletakki on hankittu? Se on I-H-A-N-A!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsrasiassa lainasin (pöllin) sen äidiltäni :D Hänen vanha cashmere aamutakkinsa, jota käytän nyt ihan koko ajan!

      Poista
    2. Teetätin sen Shanghaissa (paksua pehmeää cashmereä), mutta omaan tarpeeseen hieman liian pitkä, joten kiva laittaa taas kiertoon meidän perheen naisten kesken :D. Kaulahuivi näyttää myös kovin tutulta :D Mamma

      Poista
  2. Voi kuinka tunnelmallisia kuvia ja ruokakin näyttää taivaalliselta! :)


    Maria / Petite Living

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli oikeastaan vaan ihan OK, mutta tunnelma korvasi senkin :)

      Poista
  3. Kauniita tunnelmakuvia ja kauniita ystäviä sinulla, itsestäsi puhumattakaan. Olet varmaan onnellinen ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä ulkonäöllä elämässä loppupeleissä pitkälle pötki :) Oma onni tulee asenteesta elämään ja ihmisiin ympärilläsi <3

      Poista
  4. Mistä ja milloin olet ostanut tuon huivisi? Olen yrittänyt etsiä juurikin beigeä/hiekan väristä huivia, mutten löydä mistään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on monta vuotta vanha :/ Ja laputkin olen siitä repinyt! Pahoittelut en muista nyt laisinkaan! Voin vinkkaa tänne heti jos samantyylistä osuu vastaan!

      Poista
  5. Niin ja voisitko tehdä postauksen tai videopostauksen siitä sun tukasta, joka sulla oli sun siskon blogissa siinä missä sulla oli se Bershkan pitsimekko? Haluisin osata tehdä myös sellaiset rennot ja huolettomat laineet :)

    VastaaPoista
  6. Kauniita ihmisiä ja maisemia! Aivan mahtava auringon lasku.. :) Niistä saa parhaimpia kuvia!
    Ihana tuo sinun hupullinen neuletakki, mistä se on? Minulla on tuollainen tumman harmaana, se vähän kutittaa, mutta olen kyllä käyttänyt silti :)P hihii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan pöllittu äitini kaapista :D Ei ole minkään merkkinen niin pitääpä kysyä mistä hankkinut!

      Poista
  7. istä tuo sinun aivan ihana neuletakki on hankittu? :)Blogisi on noussut kerta heitolla suosikikseni!!<3 Kiitti!! Terveisin Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!! <3 Surullisen tylsä vastaus kysymykseesi tuossa edellä jo :/ Höh.

      Poista
  8. The xx intro on aivan mahtava ja sillä on mun elämässä myös aivan erityinen merkitys :)

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia oikeasta elämästä. Sulla on mielettömän kiva ns katu-uskottava tyyli. Tosi kiva ja avoin blogi.

    VastaaPoista